Monoftongi

Monoftongi eli yksinkertainen vokaali on vokaaliäänne, jonka laatu ei ääntämisen aikana muutu. Monoftongin vastakohtana voidaan pitää diftongia.^[1]

Monoftongit voivat kielikohtaisesti ääntyä eri pituisina, ja esimerkiksi suomen vokaalijärjestelmässä erotetaan kaksi äänneopillista pituusastetta: lyhyt ja pitkä. Suomen kielen oikeinkirjoituksessa lyhyttä vokaalia merkitään yhdellä kirjaimella (a, e, i, o, u, y, ä, ö) ja pitkää vokaalia yleensä kahdella kirjaimella (aa, ee, ii, oo, uu, yy, ää, öö).^[2] Kirjoitusasun vuoksi pitkää vokaalia voidaan kutsua myös kaksoisvokaaliksi,^[3] mutta foneettisesti se on silti yksinkertainen vokaali.

IPA-standardin mukaisesti kaksikirjaiminen monoftongi merkitään geminaatan tavoin pidennysmerkillä (ː), jota kutsutaan myös kaksoiskolmioksi. Esimerkki: miina /miːna/.

1. ↑ Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä Iivonen ym. 2000 → monoftongi ei löytynyt
2. ↑ Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä Iivonen: vokaalit ei löytynyt
3. ↑ Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä Savolainen 2001: 1.8.1 ei löytynyt