Kuppikivi

Kuppikivet ovat muinaisjäännöksiä, kiviä tai kalliopintoja, joissa on yleensä useita suhteellisen pyöreitä uurrettuja koloja.^[1] Perinne on lähes yleismaailmallinen.^[2] Kivien pinnassa on usein kymmenkunta, toisinaan yli satakin pientä patamaista ja keinotekoista kuppia. Kuppien halkaisija on tavallisesti 5–6 senttimetriä.^[3]

Kuppikiviä ryhdyttiin tekemään Skandinaviassa neoliittisella kaudella ja perinne huipentui siellä pronssikaudella. Suomessa perinne on ollut voimissaan ainakin esiroomalaisella ja roomalaisen rautakauden lopussa. Itäiseen Suomeen perinteen on arveltu levinneen länsisuomalaisen kulttuurin leviämisen yhteydessä ensimmäisen vuosituhannen loppupuolella.^[2]

Kuppikiviä on käytetty vielä historiallisella ajallakin, jolloin niihin tiedetään laitetun pieniä uhrilahjoja, esimerkiksi jyviä tai maitoa, hyvän sadon ja karjan hyvinvoinnin turvaamiseksi. Lisäksi kuppeihin kertynyttä sadevettä on käytetty parantavana lääkkeenä. Kuppikivien on arveltu voineen liittyä hedelmällisyysmagiaan rautakaudellakin. Toisaalta niillä on alunperin voinut olla yhteys myös vainajien palvontaan. Virolaisen perimätiedon perusteella on kansanrunouden tutkija Martti Haavio esittänyt, että jokaiselle suvun vainajalle olisi tehty oma kuppinsa, josta tämän sielu on linnun hahmossa voinut käydä syömässä ja juomassa.^[4]

1. ↑ Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä uhrikuoppa ei löytynyt
2. ↑ ^{a b} Valter Lang: Homo Fennicus – Itämerensuomalaisten etnohistoria, s. 230–231. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2020.
3. ↑ Anna-Liisa Hirviluoto (toim. Martti Linna): "Päättyvän rautakauden ja varhaiskeskiajan hautalöydöistä" teoksessa Muinaisrunot ja todellisuus, s. 121. Historian ystäväin liitto, 1987.
4. ↑ Sysmän historia Sysmä. Viitattu 18.8.2024.