Walter Gropius | |
---|---|
Walter Gropius, noin 1919. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | [1] Berliini [1] |
Arkkitehti | |
Taidesuuntaus | Bauhaus ja international style |
Walter Gropius (18. toukokuuta 1883 Berliini – 5. heinäkuuta 1969 Boston) oli saksalainen arkkitehti.[2] Gropius perusti taide- ja arkkitehtuurikoulu Bauhausin ja oli myös yksi 1900-luvun merkittävimmistä taideteoreetikoista ja modernin arkkitehtuurin suunnittelijoista.
Gropius opiskeli arkkitehtuuria Münchenissä ja Berliinissä vuosina 1903–1907. Vuosina 1908–1910 hän työskenteli arkkitehti Peter Behrensin kanssa ja perusti sen jälkeen oman arkkitehtitoimiston.
Gropius ei ollut kiinnostunut vanhojen rakennustyylien jäljittelystä, vaan pyrki löytämään oman modernin muotokielen, joka vastaisi ajan vaatimuksia. Hän tuli jo uransa alkuvaiheessa tunnetuksi ennakkoluulottomana uusien rakennustekniikoiden ja -materiaalien kokeilijana. Erityisen kiinnostunut hän oli tehokkaan rakennustuotannon ja taiteellisten päämäärien yhteensovittamisesta. Arkkitehdin tehtävänä oli pitää huolta siitä, ettei tehokkuus vie rakennukselta ”sielua”.
url
puuttuu. (de) Saksan kansalliskirjasto, GND-tunnisteUrl. Tieto on haettu Wikidatasta.