Uusi eurooppalainen vasemmistofoorumi (engl. New European Left Forum, NELF) on vuonna 1991 perustettu eurooppalaisten vasemmistopuolueiden verkosto, joka kokoontuu kahdesti vuodessa. NELF ei tee sitovia päätöksiä eikä sillä ole pysyviä elimiä[1].
NELF perustettiin sosialististen maiden romahdettua, kun vasemmisto etsi uusia yhteistyön muotoja.[1] Monet toimintaan osallistuvat puolueet ovat sittemmin liittyneet myös Euroopan vasemmistopuolueeseen ja/tai GUE/NGL-ryhmittymään.
NELF:n yhteydessä toimii naisverkosto, josta 2007 muodostettiin NELF:n alaisuudessa toimiva työryhmä. Naisverkosto on järjestänyt myös omia erillisiä tapaamisia.[2] NELF on tehnyt yhteistyötä nuorisojärjestöjen European Network of Democratic Young Left -yhteenliittymän (ENDYL) kanssa.
Foorumin jäsenpuolueet järjestävät tapaamiset vuorotellen. Ensimmäisen kerran vasemmistopuolueet kokoontuivat marraskuussa 1991 Madridissa; Espanjan Yhdistynyt vasemmisto oli keskeinen aloitteentekijä verkostoa perustettaessa[1]. NELF:n suomalainen jäsenpuolue Vasemmistoliitto järjesti tapahtuman viimeksi vuonna 2007.