Elohim

Elohim (hepr. ‏אלהים‎) on hepreankielisessä Vanhassa testamentissa (Tanakissa) käytetty Jumalaa tarkoittava sana. Sana on monikko sanasta eloah (אלוה), "jumala". Monikkomuoto käytettynä yksikössä olevien verbien kanssa on hepreassa käytetty tapa kuvata (pluralis excellentiae) suuruutta ja kunnioitusta.^[1]

Muita heprealaisten jumalasta käytettyjä nimiä ovat Jahve, sekä Adonai, ’Herrani’. "Elohim" on kuitenkin appellatiivi eikä erisnimi. Koska heprea ja arabia ovat molemmat seemiläisiä kieliä ja sukulaiskieliä, sanan yksikkömuoto eloah on kielellisesti samaa alkuperää kuin arabian ilah, joka määräisen artikkelin kanssa on kehittynyt muodoksi Allah eli Jumala.

Pronssi- ja rautakauden seemiläisissä kulttuureissa on palvottu muiden jumalten ohella luojajumalaa nimeltä Ēl. On arveltu, että Elohim tarkoittaisi Ēliä.^[lähde? ]

Ensimmäinen Mooseksen kirja (Genesis) alkaa sanoilla Bereshit bara Elohim... eli Alussa Jumalat loi. Koska "elohim" on kollektiivimuoto, se on kristillisessä perinteessä tavallisesti tulkittu Pyhäksi Kolminaisuudeksi (kaikki yhdessä) tai modernissa akateemisessa tutkimuksessa monijumalaisuuden ilmentymäksi^[lähde? ]. On oletettu, että heprealaiset olisivat olleet henoteisteja, eli tunnustaneet monien jumalten olemassaolon, mutta valinneet niistä yhden omakseen ja palvoneet häntä^[2].

1. ↑ Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä jenks ei löytynyt
2. ↑ Armstrong, s. 44–45